lauantai 22. heinäkuuta 2017

Raiskausuutisia ilon kautta


Viime päivinä vihervasemmiston piireissä on riemuiten jaettu artikkeleita ja blogipäivityksiä, joiden mukaan rikollisuus Ruotsissa on vähentynyt. Räikeimmät kirjoitukset esittävät väitetyn rikostason laskun olevan peräti todiste siitä, että massamaahanmuutto kehitysmaista ei lisää rikollisuutta.

Ruma todellisuus paljastuu nopeasti jokaiselle, joka vaivautuu tarkistamaan juttujen pohjana olevat Brå:n rikostilastot: autovarkaudet ovat toki vähentyneet ajonestolaitteiden ja hälyttimien yleistymisen myötä, mutta se ei lohduta vaikkapa alati yleistyvien joukkoraiskausten uhreja.

Ne rikokset, joiden määrä on laskenut, ovat harvinaistuneet ilmeisistä käytännön syistä, mutta ne rikokset, jotka ovat yleistyneet, omaavat suuren maahanmuuttajien yliedustuksen, ja niiden voidaan siksi täysin loogisesti olettaa yleistyneen maahanmuuttajien määrän nousun vuoksi. En tässä mene tarkemmin tuoreimpiin Brå-tilastoihin, koska Paavo Tajukangas on niistä tehnyt jo kattavan faktantarkistuksen, johon löydät linkin tekstin lopusta.

Mietitäänpä kuitenkin hetki sitä, miten meille uutisoidaan rikoksista. Taktiikat, joilla rikostilastot saadaan uutisointia varten näyttämään hieman positiivisemmilta, ovat meille suomalaismediastakin tuttuja
1. Uutisoidaan valikoivasti. 
Riemuitaan rattijuopumusten vähenemistä, mutta kaikki yleistyneet rikostyypit jätetään joko mainitsematta tai mainitaan sivuhuomautuksena. Huomautuksen oheen liitetään yleensä selittelyä siitä, miten vaikkapa raiskausten uutisointi mediassa saa raiskauksen uhrit ilmoittamaan teoista herkemmin. En voi kuvitella loukkaavampaa, seksistisempää ajatusta. Naiset ovat kyllä miehiä konformatiivisempia, mutta en usko kenenkään raiskauksen uhrin toimiin vaikuttavan sen, onko Iltalehti kirjoittanut raiskausten yleistymisestä.
2. Valitaan positiivisin aikaväli. 

Vaikka tietty rikostyyppi olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana moninkertaistunut yleisyydessä, voidaan vuosittaista tai vuosineljännesten välistä vaihtelua hyödyntää vääristelyssä. Jos viime vuonna oli kolme raiskausta enemmän, intoillaan raiskausten määrän laskusta, vaikka pidemmällä aikavälillä raiskausten määrä olisi nelinkertaistunut.
3. Ollaan tarkkoja siellä, missä se on hyödyllistä ja epämääräisiä silloin, kun tarvitaan. Tämä tehdään vaikkapa sanomalla "Murtovarkauksien määrässä oli laskua 7%, joskin seksuaalirikoksissa oli jonkin verran nousua." 
Näin vältetään antamasta tarkkoja numeroita oikeiston käsiin helpolla tavalla. Epämääräisyys on vääristelijän paras ystävä. Eräs mm. Rasmus-ryhmässä jaettu rikostilastoja käsittelevä ruotsalaisblogi vei tämän suorastaan mestarilliselle tasolle toteamalla, että vaikka seksuaalirikoksissa oli nousua, on pitkän aikavälin nousutrendiä vaikea nähdä. Toki seksuaalirikokset lähes tuplaantuivat Ruotsissa vuosien 2006 ja 2016 välillä ja kolminkertaistuivat vuodesta 1996, mutta siinä ei nousutrendiä tarvitse nähdä, mikäli oma antirasistinen ideologia ei sitä salli. Ennen rikastusta täysin tuntemattomia joukkoraiskauksia taas tapahtuu jo kerran-pari viikossa. Suomeenkin tämä rikostyyppi rantautui värinän myötä.
4. Toistellaan kliseitä. Raiskausrikoksissa yleinen heitto on "suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa tutun ihmisen tekemänä" tai "koti on naiselle vaarallisin paikka". 
Tämä pitää vielä toistaiseksi tietyllä tapaa paikkansa Suomessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa jo kolme neljännestä raiskauksista on puskaraiskauksia. Siihen suuntaan menemme koko ajan Suomessakin rikastuksen myötä. Näiden latteuksien takana piilevä logiikka ei ole millään tavoin pitävä, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla. Nämä ovat rauhoittelulauseita. Tietenkään se, että joku nainen joutuu raiskatuksi tai hakatuksi kotonaan, ei paranna minun mieltäni vaikkapa puskaraiskauksen riskin suhteen.

Se, että naiselle A tapahtuu jotain pahaa kotona, ei muuta sitä asiaa, että naiset B, C ja D saavat makua somalien ja irakilaisten puskatinderistä, tai sen vakavuutta.

Näillä latteuksilla myös vaihdetaan näppärästi puheenaihetta: ei keskustella siitä, että raiskaukset ovat Suomessa yleistyneet hurjaa vauhtia. Ei puhuta siitä, että vuodesta 2015 seksuaalisten ahdistelujen määrä on kuusinkertaistunut ja kehitysmaalaisilla on sen luvun tuotannossa ollut merkittävä yliedustus. Ei puhuta siitä, miten törkeissä raiskaustyypeissä ulkomaalaisten osuus tuomituista on jopa puolet. Ei siis puhuta siitä, että ilman rikastusta meillä olisi sadoittain naisia, joiden fyysinen koskemattomuus olisi säilynyt. Puhutaan mieluummin siitä, miten Väinämöinen veti varmaan jotain pahaa-aavistamatonta neitoa kännissä pataan.

Eikä se ole pelkästään valtamediamme, joka tätä vääristelyä tuottaa. Poliisi on siihen osallinen myös. Esimerkiksi poliisin päätös pitää seksuaalirikokset ulkona julkaisemastaan katuturvallisuusindeksistä tuntuu varsin poliittiselta päätökseltä, jonka avulla media voi tuottaa otsikoita alati paranevasta katuturvallisuudesta (unohtakaa jo ne kourinnat ja yllätysromanssit).

Tällaisista syistä englanninkielinen termi enemedia (vihollismedia) on kuvaava valtamediamme tilalle. Miten tämä rikostilastojen vääristely palvelee sinun, tavallisen suomalaisen, etua? No, ei sitä tehdäkään sinun hyväksesi, vaan monikulturismin ja globalismin edistämiseksi. Sinä ja mielipiteesi olette vain tiellä, jos erehdytte liikaa kyselemään ja asioita selvittämään.

Sinun roolisi on lukea, kuulla ja uskoa kyselemättä, että monikulttuurisuus on rikkaus ja on ihanaa olla kymmenien tuhansien kehitysmaalaisten elintason maksumiehenä, koska naapuriin voi saada kebab-ravintolan.

Vihollismedia ja sitä pyörittävä vihervasemmiston hyödyllisten idioottien armeija ei tule lopettamaan. Virheen tunnustaminen tässä vaiheessa on heistä useimmille jo liian kivuliasta. Siksi vastarintaakin on jatkettava loppuun asti. Älä anna klikkauksia ja jakoja vihollismedialle, vaan tue niin kotimaista kuin kansainvälistä vaihtoehtomediaa, äläkä lakkaa puhumasta totta pelotteluista ja painostuksesta huolimatta.


Paavo Tajukangas faktantarkistaa väitteet Ruotsin vähentyneestä rikollisuudesta:
https://pt-media.org/2017/07/22/jotkut-rikokset-ovat-lisaantyneet-jotkut-haviavat-kokonaan/

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Muslimit halusivat sharia-tuomioistuimia - oikeusministeriö torppasi

Muslimien massamaahanmuuton kannattajat väittävät vastoin kaikkea käytännön kokemusta, että ehdoton enemmistö tänne tulevista muslimeista haluaa integroitua ja elää Suomen lain mukaan.

He sivuuttavat täysin sen, että Suomen suurimmassa muslimien Facebook-ryhmässä ylläpito jakelee islamilaisia vaimonhakkausohjeita tai Helsingin muslimit kutsuvat radikaalisaarnaajan illanviettoonsa opettamaan muslimeille, että muslimi voi olla Suomen kaltaisen vääräuskoisten maan kanssa vain aktiivisessa sodassa tai aselevossa - jotenkin moniarvoinen värinä ei tullut mainituksi vaihtoehtona.

Sitten on oikeusministeriön asiakirja, joka osoittaa, että jo vuonna 2010 helsinkiläinen moskeija yritti saada lupaa sharia-tuomioistuimiin.

Muslimikodin Yhdyskunta on Pitäjänmäessä toimiva moskeija, johon viime vuonna kuului 242 jäsentä. Tämä ryhmä olisi halunnut hoitaa avioeroja islamilaisittain, mihin oikeusministeriön tutkija Saara Mustasaari antoi vastaukseksi lyhyen ja kohteliaan mutta napakan ein.


En ole saanut käsiini alkuperäistä Muslimikodin Yhdyskunnan kirjettä, mutta oikeusministeriön vastaus heidän kirjeeseensä kertoo suurin piirtein, mitä muslimit ovat pyytäneet. Sharia-tuomioistuimia on toivonut mm. Helsingin Sanomissa ja Ylellä erittäin positiivista palstatilaa saanut marokkolainen halal-lihakauppias Abdessamad Laouari, joka kantasuomalaisena olisi jo myyntihintojensa vuoksi veroviranomaisten tutkinnassa. Alla hänen LinkedIn-kuvansa.


Avioerojen ja muiden perheasioiden hoito sharia-tuomioistuimissa on aiheuttanut systemaattista naisten oikeuksien loukkaamista, joka Isossa-Britanniassa on johtanut parlamentin tekemään selvitykseen ja eritoten parlamentin ylähuoneeseen kuuluva paronitar Caroline Cox on profiloitunut shariaan pohjautuvien tasa-arvoloukkausten vastustajana.

Dame Louise Caseyn teettämä selvitys integraatioon liittyen arvioi, että sharia-neuvostot tukevat ekstremismiä, hyväksyvät perheväkivallan, sivuuttavat avioliiton sisäisen raiskauksen ja sallivat pakkoavioliitot. Kyseessä siis ei ole harmiton uskovaisten höpötys, joka suomalaisten arvojen viitekehyksessä voisi toimia.

Toki suomalaiset monikulturistit edelleenkin väittävät, että sharia-tuomioistuimia ei Britanniassa ole, vaikka siellä kukaan ei asiaa kiistä. Sharia-tuomioistuimia arvioidaan olevan 30-80, mutta tarkkaa määrää ei voida tietää, koska toiminta tapahtuu muslimien rinnakkaisessa yhteiskunnassa, irrallaan siitä valvonnasta, joka muussa yhteiskunnassa toteutuu.

Tietenkään oikeusministeriön kielto ei mitään sharia-neuvoston perustamista hidasta. Ei moskeijassa kukaan moisesta viranomaisille kantele, ja vaikka joku asiasta valittaisi, he vain väittäisivät tarjoavansa "avioliittoneuvontaa" tai muuta vastaavaa terapointia sharia-päätösten sijaan.

Halal-liha, sukupuolierotellut uimavuorot, hijabin esittäminen naisen voimaantumisena, kunniakulttuuri ja monet muut todella ikävät islamilaiset ilmiöt ovat jo pohjolaankin rantautuneet, mutta se ei tietenkään muslimeille riitä. Vääräuskoisten maan vääräuskoiset lait kun eivät tietenkään kelpaa. Islamisaatiolle ei tule loppua, ellei sellaista määrätietoisesti tehdä.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Priden tekaistut arvot ja ihmisoikeudet



Helsingin Pride-kulkueesta on tullut eräänlainen jokakesäinen moraalisäteilyn mittapuu. Jos osallistut Prideen, olet hyvä ihminen, jos sinulla on pieniäkään varauksia Priden ajamia asioita kohtaan, olet ihmisvihaaja, saastaa eikä sinulla tulisi olla ihmisoikeuksia lainkaan.

Aktivistit pyrkivät tekemään Pridestä synonyymin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamiselle, ja myötämielinen media on heitä siinä suuresti auttanut. Niiltä, jotka eivät Pridestä innostu, kysytään, mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan, mitä sinulla on ihmisoikeuksia vastaan, miten se on sinulta pois, jos joku muu ajaa omia oikeuksiaan.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, en ole homoliittojen vastustaja tai suhtaudu homoihin minkään tason negatiivisuudella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suhtaudun Prideen, koska Pridellä on tätä nykyä erittäin vähän tekemistä homojen tasaveroisen kohtelun kanssa.

Priden arvomaailma on erikoinen. Vielä homoliittolakia käsiteltäessä aktivistit käyttivät ilmauksia, kuten "love is love", joilla rakkaus ja avioliitto tehtiin synonyymeiksi keskenään ja joiden ilmeinen sanoma oli, että avioliitto on rakkauden huipentuma ja ilmentymä. Tämä on aivan terve ja positiivinen ajatus. Minne se unohtui, kun homoliittolain puolesta kampanjointi päättyi? Jälleen kerran Pride promotoi kaiken maailman pervoilua, vapaata seksiä ja hookup-kulttuuria, jotka ovat tuoneet yhteiskuntaamme ison liudan ongelmia, kuten sukupuolitaudit, rikkinäiset perheet ja niiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. En nähnyt mitään avioliittoon liittyvää tämän vuoden Helsinki Priden kylteissä tai järjestäjien puheissa.

Asia, joka Priden järjestäjien ajamissa teemoissa minua eniten häiritsee, on lasten hormoniblokkaushoitojen vaatiminen Suomeenkin. 

Tällä ei todellakaan kukaan aja omia oikeuksiaan vaan ideologisten aikuisten oikeutta sorkkia terveen lapsen luonnollista kehitystä. Useampi kuin neljä viidestä sukupuoli-identiteetistään hämmentynyttä lasta toipuu tilasta itsekseen, jos heidän vain annetaan olla yllyttämättä hämmennystä.

 Ilman hormonihoitoja siis neljä viidestä "transsukupuolisesta" lapsesta saa mahdollisuudet normaaliin elämään. Mikäli lapsille ryhdytään antamaan hormonihoitoja, äärimmäisen harva toipuu hämmennyksestä itsekseen, koska hormoniblokkerit ja lapsen transsukupuoliseksi luokittelu vievät häntä toiseen suuntaan.

Transaktivistit ovat muutoinkin hypänneet homojen oikeuksien ajamisen reppuselkään ja yrittävät vaivihkaa ajaa omaa agendaansa kuin se olisi samanlainen kuin homojen oikeudet.

Homous ja transsukupuolisuus ovat kaksi aivan erilaista tilaa. Homoutta on ollut aina ja sitä esiintyy muissa nisäkkäissäkin. Itsensä silpominen ja lääkkeiden varassa eläminen hautaan saakka terveysriskeistä huolimatta taas on kaikkea muuta kuin luonnollista.

Transaktivistit Pridessä vaativat mm., että sukupuolenvaihdosleikkauksia edeltäviä psykiatrisia arviointeja ei pidä enää vaatia, koska hulluillakin on oikeus sukupuolenvaihdokseen. He väittävät, että transsukupuolisuus ei liity mitenkään muihin mielenterveyden häiriöihin. Itsensä toisen sukupuolen edustajaksi luulemisen pitäisi siis olla se yksi harha maailmassa, jota mielenterveysongelmista kärsivä ei voi sairautensa oireena kokea. Kiinnostava uskomus.

Mielenterveysongelmaiset ovat potilaita siinä missä muutkin, ja heillä on tietyt oikeudet. On terveiden vastuulla huolehtia siitä, että he saavat asianmukaista, inhimillistä hoitoa, eikä ryhtyä silpomaan heitä siksi, että he sitä tilassaan vaativat. Emme me Napoleoniksi itseään luulevaa julista Ranskan keisariksikaan tai BIID:istä (häiriö, joka saa ihmisen kokemaan jonkun ruumiinosansa vieraaksi ja ylimääräiseksi) kärsiviä ryhdy amputoimaan tai sokeuttamaan, vaan tarjoamme heille asianmukaista psykiatrista hoitoa.

Silpomisia pitäisi saada tuosta vain pyytämällä ja tietysti kokonaan veronmaksajien rahoilla. Se on nyt kuulemma ihmisoikeus. Koska veronmaksajat ovat hoitojen mahdollistajia, on hoitojen inhimillisyys ja niihin asetettava terveysvaatimusten taso heidän vastuullaan. On koko yhteiskunnan häpeätahra, jos mieleltään järkkyneitä silvotaan peruuttamattomasti lyhytaikaisen yhteiskunnallisen trendin vuoksi. Nämä silpomiset tulevat 50 vuoden kuluttua näyttämään samalta kuin skitsofreenikon jääveteen upottaminen tai sähköshokkien antaminen näyttää nykyihmisen silmään: raakalaismaiselta, kehittymättömältä pseudohoidolta.

Pride sisällytti tänä vuonna kulkueeseensa myös mm. Antifan ja kielteisen päätöksen saaneet, laittomasti maassa oleskelevat irakilaiset ja afgaanit. Miten tämän vastustaminen on homojen tasa-arvon vastustamista? Antifa on väkivaltainen rikollisjärjestö, ja laittomasti maassa oleskelevat syyllistyvät rikokseen koko ajan.

Antifan liput ovat tuttuja näkyjä Pride-kulkueissa. Kuva Prahasta.

Priden järjestäjät väittävät, että Suomi on antanut kielteisiä päätöksiä seksuaalivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille. Tosiasiassa kielteisiä päätöksiä on annettu itseään homoiksi väittäville. Usein väitteet on esitetty vasta ensimmäisen kielteisen päätöksen tultua, eikä niille ole mitään uskottavia perusteita. On välttämätöntä, että teeskentelijät eivät saa turvapaikkaa. Muuten luodaan ilmiselvän hyväksikäytön mahdollisuuden luova porsaanreikä: kaikki, jotka keksivät itseään homoksi väittää, saavat turvapaikan. Uskon, että sellaisen linjauksen alettua olisi yhtäkkiä vokit homoja pullollaan.

On säälittävää nähdä länsimaisten vasemmistoliberaalien itsetuhoa. Homot osoittavat mieltä muslimien puolesta. Emme tule näkemään vaikkapa Helsingin Muslimien tai muun muslimiyhdistyksen osoittavan mieltään homojen tasa-arvon puolesta, koska he eivät moiseen usko. Priden väki haluaa kuitenkin uskoa, että tänne saapuvat muslimit ovat ns. taikamuslimeja: maansa äärimmäisen pieneen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään niistä kamalista asioista, joihin maan enemmistö uskoo.

Pew'n mukaan 99% afgaaneista kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, irakilaisista 91%, ja valtaenemmistö uskoo erittäin tiukkaan, kirjaimelliseen sharian tulkintaan. Yli 90% molemmista kansoista pitää homoseksuaalisuutta perustavanlaatuisesti moraalittomana. Heitä, jotka eivät usko mihinkään noista asioista, on erittäin vähän. Pitäisikö meidän uskoa, että vain he ajautuvat tänne? Eikö se näkyisi jo lähtömaiden muuttumisessa fundamentalistisemmiksi, kun ne harvat liberaalimmat lähtevät kaikki Eurooppaan?

Siksi ei olekaan yllättävää, että esim. Iso-Britannia on kokenut viime vuosina ennennäkemättömän viharikosten aallon seksuaalivähemmistöjä vastaan, vaikka kantaväestön asenteet homoja kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Muslimien määrä Englannissa ja Walesissä on viimeisen vuosikymmenen aikana tuplaantunut. Samaan aikaan homovastaisten viharikosten määrä on noussut nopeimmillaan 140% vuodessa. Saman tulemme näkemään Suomessakin. Seksuaalivähemmistöt ajavat itse itseään ahtaalle, kun he kannattavat muslimimaahanmuuttoa.

Rikosten takana ovat maahanmuuttajat, kuten he, jotka hakkasivat Hollannissa homoparin sairaalakuntoon voimaleikkureilla. Toinen uhreista kertoi tekijöiden olleen todennäköisesti marokkolaisia. Ruotsissa taas marokkolaiset sotapakolaiset hakkasivat homomiehen hengiltä, pukivat hänet naisten vaatteisiin ja kietoivat hänen kaulansa ympärille käärmeen.

Mutta Pride-väki sivuuttaa nämä ikävät seikat. Homoja tappavat tai hakkaavat marokkolaiset eivät heissä herätä vihaa, taistelunhalua tai huolestumista. Youtubeen videoita tekevä ja nettiin asioita kirjoittava marokkolainen taas on heille pahuuden ruumiillistuma, kuten Pride-upseerina lehtiin päätynyt Juho Pylvänäinen Junes Lokkaan kohdistuneella natsisyytösten vuodatuksella osoittaa.

En tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Seksuaalivähemmistöt haluavat maahan lisää ulkomaalaistaustaisia, jotka haluavat heidät hengiltä. Samalla he vihaavat niitä ulkomaalaistaustaisia, jotka homojen tasa-arvoa kannattavat ja massamaahanmuuttoa vastustamalla pyrkivät heitäkin suojelemaan. 

torstai 29. kesäkuuta 2017

Tumma täti kertoo, miten rasismi loppuu ja kaikilla on kivaa

Herttaisia kuvitelmia ihanan rasismivapaasta ja monietnisestä
yhteiskunnasta esittänyt Maïmouna Jagne-Soreau.

Nyt on nähty sekin päivä, kun Helsingin Sanomat yrittää opettaa meille oikeanlaista nationalismia. Helsingin yliopiston tutkija Maïmouna Jagne-Soreau sanoo, että monikulttuurista pitää luopua, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää lisäämällä kahtiajakoa ryhmien välillä. Oikea malli naisen mielestä olisi postnationalistinen valtio, jossa ei tueta monikulttuuria vaan hyväksytään suomalaisiksi jokainen, joka vaan elää suomalaisen kulttuurin mukaisesti:
Siksi Suomessa pitäisi siirtyä ”uuteen nationalismiin”, Jagne-Soreau kirjoittaa. Sellaiseen, jossa kaikki hyväksytään osaksi suomalaisuutta. Ja jossa ei olisi nationalismin lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuutta, rasismia tai ääriajattelua. 

Siinäpä erikoinen ajatussotku, jossa on jotain oikein mutta paljon enemmän väärin. Ensinnäkin on huvittavaa, että joku näkee rasismin ja syrjinnän syntymisen monikulttuurin suurimpana ongelmana - sinä ongelmana, jonka vuoksi monikulttuuri on huono asia. Moni muu nimeäisi niiden sijasta vaikkapa naisten aseman heikkenemisen, lasten sukuelinten rituaalisilvonnat, tyttöjen pakkohunnutuksen, tyttöihin kohdistuvan sosiaalisen kontrollin, kunniakulttuurin ja raiskauskulttuurin.

Suomi ei yksinkertaisesti ole rasistinen maa. Vaikka Hesari tykkää uutisoida kauheista rasismikokemuksista, jotka yleensä sijoittuvat jostain syystä HSL:n joukkoliikennevälineisiin - tuohon rasismin Bermudan kolmioon, jossa jatkuvasti rasisteerataan, mutta siitä ei koskaan jää todisteita. Jos suomalaiset olisivat Hesarin artikkelien mukaisia, he eivät muuta tekisi kuin neekeriä huutaisivat.

Tästä hirmuisesta rasismin vyörystä huolimatta esimerkiksi minä ja puolisoni emme koskaan ole kaupungilla joutuneet minkäänlaisen rasistisen kommentoinnin kohteeksi. Ja me emme asu missään vihervasemmistolaisessa Helsingin kaupunginosassa vaan huomattavasti kansallismielisemmässä Oulussa. Rasismi ei ole asia, jonka perusteella meidän pitäisi suunnitella yhteiskuntamme tulevaisuuden perustavanlaatuisimmat linjaukset. Se on mitätön sivuseikka.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että postnationalistisessa valtiossa, jossa kaikkia kutsuttaisiin vain suomalaisiksi, ei olisi rasismia, voitaisiin tiivistää tällaiseen vertaukseen:

Pirjo liimailee joulun alla paperisia lumihiutaleita ikkunaan. Teippi ei tartu riittävän hyvin, ja tähän ongelmaan Anne antaa vinkiksi, että hakkaa ne hiutaleet vaan pienillä nauloilla kiinni.

Ratkaisuehdotuksessa on siis perustavanlaatuinen ongelma, jonka pitäisi olla kaikille ilmiselvä. Siksi tuntuu häkellyttävältä kuulla jonkun moista ehdottavan. Meillä on jo postnationalistisia valtioita - tai ainakin niin onnistuneita, kuin niistä pystyy käytännössä saamaan - ja niissä on rasismia usein paljon enemmän kuin täällä, koska rotujen halu eristäytyä muista roduista ja elää itsensä näköisten ihmisten kesken ei katoa sillä, että maan kaikkia rotuja kutsutaan samalla nimellä. Biologiaa ei voi rökittää sanavalinnoilla.

Katsotaanpa vaikka Yhdysvaltoja. Se on niin postnationalistinen, kuin valtiosta käytännössä pystyy saamaan. Sen asukkaat ovat ensisijaisesti amerikkalaisia. Jaottelua toki tapahtuu esim. latinoihin ja afroamerikkalaisiin, mutta tämä tapahtuu valkoisen enemmistön toiminnasta riippumatta. Latinot ja mustat itse haluavat erottua muista, elää oman rotunsa asuttamissa naapurustoissa ja viettää aikaansa itsensä väristen ihmisten kanssa. Se on ihmisen luonnollista ryhmäkäytöstä, eikä ihmisiä voi menestyksellä muuhun pakottaa.

Rasismin ja rotujännitteiden ongelma on Yhdysvalloissa aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa. Ajoittain maa vaikuttaa olevan lähes sisällissodan partaalla, ja rotuaktivistien, kuten Black Lives Matter -liikkeen ja äärivasemmistolaisten sosiaalisen oikeuden soturien alati yltyvä fanaattisuus ei auta asiaa. Rotujännitteisiin vastareaktiona on noussut alt-right, uudenlainen, rotutietoinen valkoisten kansallisvaltiota ajava liike.

Onko Yhdysvaltain malli se suunta, mihin meidän tulisi edetä? Haluammeko Fergusonin mustien mellakoinnin tai Berkeleyn vasemmisto-oikeisto-taistelujen kaltaista menoa kaduillemme? Yhdysvaltain rotujännitteistä ja niiden historiasta on erittäin terävän analyyttisesti kirjoittanut Tuukka Kuru sarjassaan "Sulatusuunin epävarma tulevaisuus", jota lämpimästi suosittelen lukemisiksi aiheesta.
Kuva Fergusonin mellakoista syyskuussa 2014.

Rauhanomainen, jännitteetön monietninen yhteiskunta on yhtälailla fantasiaa kuin monikulttuurikin. Siltä puuttuu se konkreettinen perusta, joka yksirotuisella yhtenäiskulttuurilla on. Kansallisvaltio on sosiaalinen konstruktio - ihmisen keksintö - mutta sen perustana on biologisia yksiköitä: heimo ja kansa. Kansa rakentaa itselleen kansallisvaltion.

Monietninen ryhmä ei vaan ole samaa kansaa. Vaikkapa somalin esi-isien historia on täysin erilainen kuin suomalaisen, jonka suku on useissa polvissa rakentanut maata ja kokenut sen hienoimpia hetkiä ja vastoinkäymisiä. Suomalaisilla on jo biologinen ja historiallinen peruste kokea, että muut suomalaiset ovat heidän kansaansa.

Näitä perusteita ei tänne muuttaville ulkomaalaisille koskaan synny, ja siksi täällä asuvat somalit tulevat aina kokemaan toiset somalit itselleen läheisempinä kuin kantasuomalaiset. Samoin suomalaiset kokevat yhteyttä ja turvallisuutta helpommin toisten kantasuomalaisten seurassa. Kyseessä on yksinkertainen evoluutiobiologinen ominaisuus - ryhmävalinta - eikä sisäänrakennettuja vaistojamme saa kumottua käskemällä ihmisiä leikkimään kiltisti kaikkien kanssa.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että Suomen tulisi siirtyä postnationalistiseen valtioon on kaikin puolin lapsellinen. Ei utopistiseen valtiomalliin noin vain siirrytä. Ajatus on yhtä realistinen kuin lapsilta usein kuultu: "kaikkien pitäisi lakata sotimasta". Helpommin sanottu kuin tehty.

Se lopputulos, mitä moisen muutoksen yrittäminen tuottaa, on sama kuin monikulturismin: kamala sotku toisiaan kyräileviä ja toisiaan kohtaan vaarallisia kansanryhmiä, keskenään ristiriitaisia kulttuureja ja arvomaailmoja samojen rajojen sisällä.

Jagne-Soreaun ideointien julkaisemisen jälkeen en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Hesari seuraavaksi julkaisisi vakavamielisiä artikkeleja, joissa päiväkotilaiset kertovat meille, miten maailman ongelmia ratkaistaan. 

Tätä aihetta käsitellään kattavammin Monokulttuuri FM -spesiaalissa, joka näillä näkymin tulee lauantai-iltana 1.7. Youtubessa Monokulttuuri FM -kanavalla.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Tilastot kumoavat hysterian äärioikeiston uhasta



Yhteiskunnallinen keskustelu maahanmuutosta, terrorismista ja niiden yhteydestä on kaikkinensa melkoinen järjen mätäpesäke. Jo vuonna nappi ja kivi kumottuja höpöpuheita kehitysmaalaisten huoltosuhdetta parantavasta vaikutuksesta, maahanmuuton taloudellisesta tuottavuudesta tai modernin terrorismin juurista toistellaan sokeasti, eikä keskustelu ole edennyt sen vuoksi askeltakaan. Vasemmisto ei pysty hyväksymään argumenttejaan kumoavaa tietoa, joten samojen, virheellisten väitteiden jankkaamista jatkettaneen hamaan tulevaisuuteen.

Eräs terrorismikeskustelussa esiintyvä argumentti on, että terrorismia on Euroopassa nyt paljon vähemmän kuin vaikkapa 1970-luvulla. Tämä argumentti yleensä höystetään terrorismitilastoilla, jotka alkavat 70-luvun tietämiltä ja päättyvät sopivasti viimeistään vuoteen 2013.

On paikkansapitävää, että menneinä vuosikymmeninä on ollut terrorismin suhteen tappavampia vuosia kuin tätä nykyä. Se, että ennenkin on tapettu ihmisiä, ei kuitenkaan ole mikään argumentti sen puolesta, että tieten tahtoen luodaan uusi terrorismin aalto holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla. Samalla logiikalla voisi perustella vaikkapa koleran levittämistä alueelle, jolta polio on hävitetty: tappoihan se poliokin ihmisiä, joten samapa tuo, vaikka nyt kuolemia tuottaisi muu tauti.

Terrorismia ei tarvitse olla yhtään. 

Lisäksi tämän argumentin käyttäjät sivuuttavat kokonaan sen, mitä villien IRA- ja punakaartiterrorismin vuosien jälkeen on tapahtunut. Terrorismikuolemien määrä Euroopassa oli voimakkaassa laskussa. Tämän kaiken muutti jihadismi, joka vei terrorismikuolemien määrän uuteen nousuun. Ilman hallitsematonta muslimimaahanmuuttoa terrorismikuolemien määrä vuosittain olisi pääsääntöisesti nollan ja kymmenen välillä.

IRA ja kommunistit olivat myös uhkana täysin toisenlainen. Ne edustavat sisäistä uhkaa, jonka vastaisessa taistelussa tehtiin ja tehdään kaikki mahdollinen. Jihadismi taas on pitkälti ulkoinen uhka, jota vastaan meillä on aseita, joita sisäisiä uhkia vastaan taistellessa ei ole ja jonka edessä emme tee läheskään kaikkea mahdollista. Tärkeimmät toimet, kuten rajojen sulkeminen muslimimaahanmuutolta sekä vahva integraatiopolitiikka, on laiminlyöty.

Alla oleva diagrammi esittää terrorismikuolemien määrää Euroopassa vuosien 1970 ja 2015 välillä. Huomioikaa taso, jolla kuolemien määrä oli ennen jihadismin saapumista. Vuoden 2004 piikki johtuu Al-Qaidan toteuttamasta Madridin pommi-iskusta, vuoden 2011 piikki Anders Brejvikin toteuttamasta massamurhasta, ja 2015 näyttää tämänhetkisen jihadismiaallon alkua.


Toinen väsähtänyt argumentointilinja on yrittää harhauttaa keskustelu äärioikeiston uhkaan. Suomen sisäministeriön ekstremismiraportissa on jouduttu turvautumaan uskomattomiin keinoihin saada äärioikeisto näyttämään vaaralliselta. Esimerkki tällaisesta on mm. viime vuoden raportissa äärioikeiston rikollisuuteen tilastoitu SVL:n lentolehtinen. Lehtisestä oli tullut rikostutkinta neljällä rikosnimikkeellä, kuten kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja kiristys. Tämä yksi lehtinen tuotti neljällä nimikkeellään noin 10% äärioikeiston viharikollisuudesta sinä vuonna. Näin "äärioikeiston uhkaa" saadaan suurenneltua. Toisessa vaakakupissa on siis vainajia, toisessa lentolehtisiä.

Uusimman Europolin terrorismiraportin mukaan Euroopan terrori-iskuissa tapettiin vuonna 2016 yhteensä 142 ihmistä. Vaikka jihadistit tekivät alle 10% Euroopan terrori-iskuista, he tuottivat niissä 95% terrorismin kuolonuhreista.

Jihadistien iskuja oli kaikkiaan 13, vasemmiston iskuja 27. Äärioikeiston uhka kulminoitui yhteen epäonnistuneeseen iskuun. Yhteen. Äärioikeiston uhasta kerrotaan raportissa, että uutissivustot ovat joutuneet jopa sulkemaan kommenttiosioita oikeistoradikalismin vuoksi. Toisessa vaakakupissa tällä kertaa ovat siis tuhmat kommentit, toisessa kuolleet ihmiset.

Alla terrori-iskut lajiteltuina kohdemaan ja tyypin mukaan. Oikealta vasemmalle: jihadistit, vasemmisto, oikeisto, separatistit, yhden asian liikkeet, määrittelemätön, kokonaismäärä.


Mutta älkää lannistuko. Muistakaa arvoisan poliittisen eliittimme ohjeet ja älkää antako pelolle valtaa. Paitsi äärioikeiston uhan pelolle. Oikeaoppinen hysteria äärioikeiston uhan suhteen on kuvitella hyppypotkunatsien vaanivan joka nurkan takana ja vaatia aina uusia toimenpiteitä tämän mystisen uhan rajoittamiseksi. Äärioikeisto on kyllä suorastaan ihmeen tehokas uhkaavuudessaan. Yksi epäonnistunut isku ja tuhma lentolehtinen herättävät päättäjissämme taistelutahtoa ja huolestumista, jota toistasataa jihadistien tuottamaa ruumista ei herätä pisaraakaan.


Toivokaamme, että jihadistitkin ryhtyvät jakelemaan lentolehtisiä ja liimaamaan tarroja. Ehkäpä sitten päättäjämme heräisivät suojelemaan maataan ja kansaansa heiltä.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kun tyhmyys kohtaa ahneuden


"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

"Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #Perussuomalaiset eteenpäin."

Ensimmäinen sitaateista on Timo Soinilta, jälkimmäinen Simon Elolta. Tämä toki oli ennen näiden miesten näyttävää poliittista itsemurhaa.

Ahneus on politiikan x-tekijä. Sen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida, eikä koskaan voi olla täysin varma siitä, milloin ahneus ajaa jopa terveen järjen ohi. Samoin kuin Oulun valtuuston älyvapaa idea perustaa viisi varapuheenjohtajuutta, vaikka on ilmiselvää, että sellainen herättää suuttumusta äänestäjissä, sai parinkymmenen persun loikka monet kysymään: "Miten ne voivat olla noin tyhmiä?". Olivat he toki myös niin tyhmiä, mutta enemmän he ovat niin ahneita. Ahneus saa ihmisen tekemään pitkällä tähtäimellä hyvin tuhovoimaisia ratkaisuja lyhytaikaisen hyödyn saavuttamiseksi. Siitä persujen hajoamisessa on kyse.

Loikka osoitti todeksi kaiken sen, mitä kansallismieliset puheenjohtajavaalin alla sanoivat:
-Että Sampo Terho on puolue-eliitin ehdokas, joka jatkaisi täysin Soinin linjalla.
-Että kärkiehdokkaista vain Halla-aho on aidosti kansallismielinen, vaikka Terho väittikin, ettei hänen ja Halla-ahon mamu-poliittisissa linjauksissa ole juuri eroa.
-Että vaikka soinilaiset aikovat yrittää pitää vallasta kiinni kynsin hampain - vaikka epärehellisin keinoin.
-Että Soinin hallinto ei missään vaiheessa ollut vakavissaan kiristämässä mamu-politiikkaa.

Kyseessä on ilmeisen harkitsematon paniikkiratkaisu, joka sai Sampo Terhon, Simon Elon ja Jussi Niinistön kaltaiset puolisuvakit asettumaan vääjäämättömän häviäjän puolelle. "Uusi vaihtoehto" on nimenä komedista kultaa. Uusi vaihtoehto on käytännössä kelvottomaksi ja ajastaan auttamattomasti jääneeksi todettu linjaus, jota setelinkiilto silmissä noudatettiin 20 vuotta, kunnes jäsenistö lopullisesti leipääntyi siihen, että vaalien alla leikitään kansallismielistä ja niiden jälkeen tehdään aivan mitä tahansa suuremmat puolueet haluavat, kunhan omasta hillotolpasta ei tarvitse luopua.

Puoluekokous antoi "uudelle vaihtoehdolle" armottoman selkeän tuomion: nyt loppui pelleily. Halla-ahon persut edustaa nyt niitä asioita, joiden vuoksi persuja äänestettiin. Soinilaisten Uusi Vaihtoehto edustaa niitä asioita, joista huolimatta äänestettiin persuja. 

Ei ole vaikeaa arvioida, kumpi tulee menestymään seuraavissa vaaleissa. Lähtijäthän ovat Halla-ahon mukaan käytännössä puolueen jättäneitä, joten heidän on joko asetuttava ehdolle omana puolueenaan tai loikattava muihin puolueisiin.

On ymmärrettävää, että kun äänestäjille lyödään puukkoa selkään näinkin syvällisellä tasolla, ei vastaanotto puolueen hajottamiselle oman ministerinsalkun säilyttämiseksi tule olemaan lempeä. Nyt soinilaiset selittelevät ja uhriutuvat jo täyttä vauhtia. Jari Lindström yrittää Twitterissä vakuutella, ettei hänen ministerinsalkkunsa muka liity päätökseen loikata. Uskoo ken tahtoo. Simon Elo taas yrittää maalata itsestään, omien puoluetoveriensa ja äänestäjiensä selkäänpuukotuksesta, tilanteen uhrin valittelemalla, että häneen kohdistuu jopa uhkauksia.

Jäsenistö karjaisi lauantain puoluekokouksessa, ettei enää halua soinilaisia vallankahvaan. Jäsenistön tahdosta ja puoludemokratiasta viis veisataan, kun Soinin leiri toteaa, että ainakin nämä kaksi vuotta voimme pysyä vallassa, vaikka meitä ei sinne edes oma jäsenistömme halua. Tällainen petos ei unohdu ihan muutamassa vuodessa tai edes vuosikymmenessä. Soinilaiset tahtovat hallitukseen vain kepun ja Kokoomuksen johto, koska soinilaisten huoraaminen takaa muille hallituspuolueille äänettömät yhtiökumppanit, jotka äänestävät kahden toverin tahdon mukaan mutteivät vaadi yhtään mitään.

Loikkarien selittelyt olivat kiinnostavia. Tiina Elovaara selitteli näin: "Me vastaamme nyt ennen kaikkea omille äänestäjillemme. Sen minkä yli puolimiljoonaa on antanut, ei voi alle tuhat pois ottaa. Ne voimat jotka puoluetta tällä hetkellä pyörittävät, eivät edusta sitä kenttää, jonka minä tunnen."

Miksi soinilaiset olettavat, että puoli miljoonaa äänestäjää on antanut vallan juuri heille eikä kansallismielisille? Eivätköhän puoluekokouksen päätökset ja edellisten kuntavaalien soinilaisille onnettomat mutta nationalisteille erinomaiset tulokset jo tee selväksi, että persuja äänestämällä kansa halusi antaa valtaa kansallismielisyydelle.

On hupaisaa rajatolppien siirtelyä, että jäsenistön päätökset kelpaavat, kun ne ovat itselle mieluisia, mutta kun jäsenistö päättää toisin, keksivät soinilaiset määritellä oman suosionsa epämääräisesti ek-vaalien tuloksella eikä puoluekokouksen äänestyksellä, kuten puolueen säännöt asian määrittelevät. Vielä epämääräisempää on väittää, että on olemassa mystinen, soinilainen puoluekenttä, joka on hyvin kaukana Halla-ahon arvoista. Jos Elovaaran mainitsema "hänen tuntemansa kenttä" on todellinen, missä se kenttä oli puoluekokouksen aikaan? Elovaara yritti jopa väittää, että Halla-ahon voittoa oli juhlittu puoluekokouksissa natsitervehdyksin. Osoittautui, että "natsitervehdyskuva" puoluekokouksesta oli vain päivää Halla-ahon voiton jälkeen otettu kuva äänestyksestä, johon osallistuttiin kättä nostamalla.

Samantyyppisellä linjalla jatkoi Simon Elo, joka väitti, että puolue on "kaapattu". Melkoista halveksuntaa puolueen omien sääntöjen mukaista sisäistä demokratiaa kohtaan. Kukaan ei kaapannut mitään. Jäsenistö vain sai tarpeekseen takinkäännöistä ja mamu-politiikan lepsuilusta ja äänesti valtaan itsensä näköisen puheenjohtajiston. Tämä oli vääjäämätöntä. Vallanvaihto olisi ollut vältettävissä ainoastaan sillä, että vanha johto olisi alkanut täyttää äänestäjäkunnan toiveita. Tästä uhmakkaasti kieltäydyttiin loppuun saakka, ja Soini jopa yritti vakuutella (itselleenkö?), että gallup-syöksy on vain harhaa, joten soinilaiset olisivat aivan yhtä hyvin voineet vain antaa puheenjohtajuuden Halla-aholle luovutusvoitolla.

Petteri Orpo luonnollisesti ylistää loikkareita, ja oletan loikkareiden aivan punastelevan, kun isolta herralta tulee kehuja. Tekiväthän he ansiokkaasti juuri sen, mitä Kokoomus ja Keskusta heiltä toivoivat: olivat riittävän ahneita ja hölmöjä hajottamaan puolueensa, mikä vahvistaa entisestään kahden muun hallituspuolueen asemaa. Kyllä muiden puolueiden konttoreissa tänään riemuitaan.

Hajoamisella on monta voittajaa mutta vain yksi häviäjä: soinilaiset. Halla-ahon persut voi nyt jatkaa uskottavasti puhtaan nationalistisella linjalla ilman suosionsa menettäneiden, pöhöttyneiden herrojen tuottamaa imagotappiota. He myös saavat edelleen myös loikkarien puoluetuet. On erityisen hauskaa, että Soinin puoluetuet maksetaan nyt toiselle ryhmälle, koska Soini oli itse kaksi vuotta sitten ajamassa lakimuutosta, joka takaa puoluetukien jäämisen vanhalle puolueelle, vaikka yli puolet edustajista loikkaisi.

Soinilaisille taas jää huonoin mahdollinen käsi: persujen ei-toivotuin aines ja aatemaailma sekä nolla euroa puoluetukea. Uusi vaihtoehto sisältää pitkän listan ehdokkaita, jotka ovat menestyneet vaaleissa yksinomaan kansallismielistä teeskentelemällä. Loikalla he vaihtoivat valttikorttinsa kahden vuoden hillotolppaan. He eivät voi enää koskaan saada kansallismielisten ääniä. Siinä sitten passaa kilpailla muutaman prosentin kokoisesta, kristillisiä äänestämään tottuneesta kannatuspotentiaalista KD:n kanssa. Soinilaiset tuskin muodostavat edes vakavastiotettavaa kilpailijaa SDP:n äänestäjille, koska oikeistohallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiminen on aika kaukana siitä pienen ihmisen asiasta, josta kauniisti puhutaan.

Lopullisen niitin suosion arkkuun tuottanee se, että soinilaiset osoittivat loikalla, ettei heillä ole  mitään intressiä ajaa äänestäjiensä asiaa. He todistivat, että mamu-politiikan kiristykset kirjattiin mukaan vain kansallismielisiä äänestäjiä rauhoittelemaan ja että heillä ei ollut mitään aikomusta niitä yrittää täytäntöönpanna - ja Kokoomus ja Keskustakin sen koko ajan tiesivät.

Soini yritti epäonnisesti maalata Halla-ahosta ahnetta sillä, ettei Halla-aho suostu tukemaan Perussuomalaisten puoluetuilla kilpailevaa ryhmää. Soinin esiintyminen ei ole enää muuta kuin irvokasta. Mies juuri myi itsensä kahden vuoden ulkoministerin pestistä. Ahneudesta puhuminen on jo kiemurtelua herättävän myötähäpeällistä katsottavaa.

Enää ei vastustajien tarvitse soinilaisia arvostella. He menivät ja osoittivat rumimmat kritiikit itsestään todeksi ilman ulkopuolista apua. Odotan innolla höykytystä, jonka petturit tulevat seuraavissa vaaleissa kohtaamaan.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Oulun valtaapitävät itsetuhovaihteella

Junes Lokka uusien valtuutettujen kukituksessa Oulun Rotuaarilla.

Kotikaupunkini valtaapitävien erinomainen kyky ampua itseään jalkaan joka käänteessä ei lakkaa huvittamasta minua. Yllättävää se ei tietenkään ole, mutta kiinnostavaa seurata. Jo ennen koko valtuustokauden alkua valtapuolueet onnistuivat runtelemaan omaa mainettaan. 

Ensin Aito Suomalainen Yhteislista potkittiin valheellisin perustein luottamustehtäväneuvotteluista ulos. Kansa ei päätynyt meitä näkemään häiriköinä vaan kiusattuina altavastaajina, vaikka kepulaisten ja lestadiolaisten vetämä paikallislehti Kaleva yritti parhaansa mukaan pönkittää neuvotteluja johtaneen Jukka Kolmosen (Kesk.) puheita jopa julkaisemalla suoranaisia valeita kritiikittä. Kolmonen mm. väitti kuntalain vaativan, että jo ennen vaaleja tehtyä sopimusta luottamuspaikkojen jaosta olisi noudatettava, vaikka kuntalaki on jakotavasta erittäin suurpiirteinen eikä vaadi d'Hondtin menetelmän käyttöä. 

Yle sentään totesi Kolmosen olevan väitteessään väärässä. Juonittelu ja valehtelu kuitenkin osui omaan nilkkaan, koska oululaiset ovat jo läpen kyllästyneitä suhmurointiin, hyväveli-järjestelmään ja "lestamafian" vallanpitoon, josta lautakuntaneuvottelut ja niiden uutisointi olivat jälleen uusi osoitus.

Seuraava laukaus omaan jalkaan oli jopa entistä pahempi. Väistyvä valtuusto oli äänestänyt luottamustehtäville hurjat palkkionkorotukset, jopa 560%, mikä itsessään näyttää leikkausta leikkauksen perään saavan kaupungin asukkaiden silmään pahalta. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan valtapuolueet menivät ja perustivat valtuustolle viisi varapuheenjohtajuutta.

Tätä päätöstä ei edes yritetty perustella mitenkään, koska kyseessä on niin ilmeinen turhien palkkiopaikkojen luonti sulle-mulle-jakoa varten. Kokoomus meni kansalaisten suuttumuksen edessä paniikkiin ja pakitti luopumalla neljännestä varapuheenjohtajuudesta. Imagotappio oli kuitenkin jo syntynyt ja korjausliike näytti lähinnä nololta selittelyltä. Kokoomuksen Juha Hänninen vaati muilta vastuullisuutta samalla kun hän itse nostaa nyt 560% noussutta 2750 euron kuukausipalkkiota.

Lautakuntapaikkojen jako taas osoitti sen, ettei jakoa ohjaa mikään periaate. D'Hondtin menetelmää perusteltiin sillä, että ryhmien valtasuhteiden valtuustossa on toistuttava lautakunnissa. Kuitenkin ryhmämme jätettiin jaosta kokonaan ulos, eli valtapuolueet nimenomaan pyrkivät estämään valtasuhteiden mukaisen jaon viemällä meidän osuutemme keskinäiseen sulle-mulle-jakoonsa.

Se olisi ollut meille haitaksi, jos valtapuolueet olisivat noudattaneet periaatteitaan ja sopimusta olemalla meille reiluja jaossa. Se olisi osoittanut, että ehkäpä he eivät niin kieroja olekaan, vaikka olemme koko ajan heidän sanoneet olevan. Mutta he eivät voineet luonnolleen mitään ja ahnehtivat, ja sillä tavalla he saivat todistettua meidän väitteemme: että he ovat vain epärehellisiä hillotolpan jahtaajia, joilla ei ole mitään periaatteita.

Näyttävä jalkaan ampuminen tuli tänään esim. Kokoomuksen Lyly Rajalalta ja Kalevan Kari Sankalalta, joka on kepulaisen lestamafian vankka kannattaja. Koska meidät oli jätetty ulos lautakuntaneuvotteluista ja siten liki 1300 oululaiselta äänestäjältä oli viety heidän demokraattinen edustuksensa lautakunnissa, päätimme äänestyttää jokaisesta lautakunnasta erikseen ja ehdottaa jompaa kumpaa meistä lautakunnan jäseneksi. Tietenkään läpi menolle ei ole mitään mahdollisuuksia, koska olemme yksi kuuttakymmentäkuutta vastaan, ja muut äänestävät blokkina. Pointti ei ole siis siinä, että yritettäisiin saada lautakuntapaikkoja vaan siinä, että osoitetaan, millaista teatteria valtuuston kokoukset ovat.

Lyly Rajala raivosi ja ihmetteli Facebookissa, mitä järkeä on äänestyttää, kun tulokset jo tiedetään. Kun arvostelin Lylyn logiikkaa, hän kokoomuslaiselle tyypillisesti blokkasi minut ja kaikki muut kriittiset äänet. Kalevan Kari Sankala taas suorastaan innosta hihkuen ylisti valtuuston kokouksien turhuutta ja lähestulkoon leuhki sillä, miten sujuvasti valtapuolueet veivät niiden lähes 1300 äänestäjän oikeuden edustuskseen:
"Aidon suomalaisen yhteislistan ainoa valtuutettu Junes Lokka äänestytti parhaansa mukaan suljettuna lippuäänestyksenä valtuustoa, mutta muun valtuuston kärsivällisyys ei pettänyt. Äänestyksiin oli varauduttu. Illan kokous arveltiin jo ennakkoon käytäväksi puhtaassa etyk-hengessä eli "ei tänä yönä kotiin", sillä Lokan vastaesitykset eivät tulleet kenellekään yllätyksenä. 
Alkaneen kauden luottamustehtävien edellyttämät henkilövalinnat hoidettiin taiten provosoitumatta puheenjohtajaksi valitun Juha Hännisen (kok.) johdolla. Näin aito suomalainen yhteislista jäi nuolemaan kokouksessa näppejään."
Voi Kari, minkä teit. Juuri tuota me olemme yrittäneet sanoa: että valtuustossa tehdyillä esityksillä tai käydyillä keskusteluilla ei ole mitään vaikutusta päätöksiin. Päätökset on jo tehty epävirallisissa kokouksissa, joista kansalaisten nähtäville ei julkisia pöytäkirjoja tule koskaan. Valtuuston äänestykset ovat vain muodollisuus ja eräänlaista poliittista teatteria.

Sankala ilmeisesti kuvitteli, että olisimme olleet lautakuntapaikkoja hakemassa, ja päätyikin pelaamaan meidän pussiimme julistamalla sitä, miten sujuvasti ja "taiten" suhmurointisopimukset saadaan valtuustossa äänestettyä läpi, vaikka joku rehellisempi niitä yrittäisi vastustaa. Hän sanoo juuri sen asian, jota äänestysruljanssilla pyrimme kansalaisille kertomaan.

Loppukevennykseksi tarjoan Lyly Rajalan aiemman esimerkin siitä, miten huudetaan "turpa kiinni" taiten ja provosoitumatta.