maanantai 19. maaliskuuta 2018

Valkoisten...eiku siis rasismin vastainen viikko


On taas se aika vuodesta, kun rasismihysterian herättely on kiihkeimmillään, eli rasisminvastainen viikko. Maailma.net kertoi sivuillaan rasisminvastaisesta viikosta, ja artikkelissa oli sen verran tarttumapintaa, että tässä hieman purkua aiheelle.
Ensi viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa. Suomen Punainen Risti (SPR) muistuttaa viikon alla, että vastuu rasistiseen käytökseen puuttumisesta on jokaisella.
Eli muista kokea jonkun verran syyllisyyttä, vaikket mitään väärää olisi tehnyt. Jossain joku rasisteeraa tälläkin hetkellä, ja sinä et tee asialle yhtikäs mitään.
Rasismin vastainen viikko järjestetään vuosittain 21.3. vietettävän YK:n rotusyrjinnän vastaisen päivän yhteydessä. Samana päivänä vuonna 1960 poliisi tappoi 69 rauhanomaista mielenosoittajaa Sharpevillessä Etelä-Afrikassa. Mielenosoittajat olivat protestoineet rotulakeja vastaan.
Aina yhtä ajan hermolla. Muistellaan ihmeessä puolen vuosisadan takaisia tapahtumia samalla, kun SPR ja muut rasisminvastustajat vaikenevat täysin siitä rotuperusteisesta kansanmurhasta, joka Etelä-Afrikassa on tehnyt tuloaan kiihtyvällä tahdilla. Farmarina toimiminen Etelä-Afrikassa on maailman vaarallisimpia ammatteja, ja hyökkäyksiä farmeille tapahtuu päivittäisellä tasolla. Mustien vetämä hallitus ei ole vuosiin julkaissut tilastoja farmihyökkäyksistä, mutta tietoa kerää esim. Afriforum. Kuolonuhreja tulee vuosittain kymmeniä - pääasiallisesti valkoisia.

Parlamentti äänesti juuri laista, jonka voimalla valkoisilta voidaan varastaa heidän luomansa maatilat, ja esityksen teki maan kolmanneksi suurimman puolueen, marxistisen EFF:n Julius Malema, joka on niinkin lempeä valkoisille, että sanoo, ettei hän vaadi valkoisten teurastusta - "ainakaan vielä."

Suomessa jo maahanmuuttokritiikki netissä herättää SPR:ssä syvää kauhua uuninluukkujen kolinasta, mutta kun mustat etelä-afrikkalaiset pauhaavat "tappakaa valkoiset", siitä ei puhtua mitään. Voitaneen sanoa, että alkaa käydä harvinaisen ilmeiseksi, että "rasisminvastustajien" agenda ei ole rasismia vaan valkoisia vastaan.


Artikkelissa jatketaan: 
Tänä vuonna tarkoituksena on myös herättää keskustelua esimerkiksi kaksisuuntaisesta kotoutumisesta.
”Parasta kotoutumista on yhteinen arki, jossa kaikki osapuolet saavat ja oppivat jotain uutta. Kukaan ei pärjää yksin, vaan kaikki tarvitsevat lähelleen ihmisen, joka on läsnä ja tukee arjessa. Jokainen voi olla tällainen tukija.”
Kaksisuuntaista kotoutumista ei ole olemassakaan. Maahanmuuttaja voi pyrkiä kotoutumaan, mutta maan kantaväestö ei. Hehän ovat jo kotonaan ja siten elävät kuin kotonaan. Mikäli he muuttavat tapojaan maahanmuuttajien vuoksi, kyseessä ei ole kotoutuminen vaan vieraan kulttuurin pokkurointi usein omamme kustannuksella.

Kaiken huipuksi SPR potkaisi rasisminvastaisen viikon käyntiin toteamalla kirkkain silmin, että Vastarintaliikkeen tekemä satiiriversio heidän ei rasismille -sivuistaan on jonkinlainen rasisiminvastustajien voitto. Rima menestykselle asetetaan aika matalalle, jos kansallissosialistien aktivoituminen netissä ja heidän tekemänsä hauskan testin leviäminen on rasisminvastustajille onnistuminen.

Vähemmän yllättäen SPR ei kommentoinut Vastarintaliikkeen testin sisältöä lainkaan. Siinä kun ei ollut mitään huomautettavaa. Mutta kun kantaväestöä - ei kun siis rasismia - vastaan taistellaan, vedetään homma ilon kautta ja noloimmistakin jutuista tehdään moraalisia voittoja.

Odotan huvituksella ja mielenkiinnolla, mitä kaikkea ihmeellistä tämä rasisminvastainen viikko tuottaa. Nyt on kuitenkin vasta maanantai! 

torstai 4. tammikuuta 2018

Huhtasaariko epätieteellinen? Kiusallisia kysymyksiä vihervasemmiston ehdokkaille

 

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren usko luomisoppiin nostetaan mediassa tasaisin väliajoin esille, ja Huhtasaaren vastustajat sanovat, ettei ketään moisiin epätieteellisiin höpötyksiin uskovaa tulisi äänestää. 

Jostain syystä media on unohtanut kysyä ehdokkailta monista epätieteellisistä tai muutoin helposti virheellisiksi osoitettavista näkemyksistä. Toki voi olla, että asiaa ei ole sattumalta unohdettu, koska kyseiset uskomukset ovat yleisiä vihervasemmiston keskuudessa. Tein kuitenkin medialle avuksi listan kysymyksiä, joita he voivat jatkossa esittää ehdokkaille.

1. Ovatko turvapaikanhakijat positiivinen vaikute Suomelle
   a) taloudellisesti
   b) sosiaalisesti?

2.  a) Onko sukupuolia enemmän kuin 2?
     b) Jos vastasit kyllä, montako niitä on?

3. Voiko sukupuoltaan vaihtaa?

4. Ovatko naiset ja miehet luontaisilta kyvyiltään keskimääräisesti yhdenvertaisia?

5. Onko islam yhteensopiva länsimaisen arvomaailman kanssa?

6. Onko ilman laillista oleskelulupaa maassa oleskeleva laiton maahanmuuttaja?

7. Onko vihapuhe tai rasismi merkittävin uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle?

Listassa on vain muutama esimerkki, mutta haluaisin kovasti nähdä vihervasemmiston ehdokkaiden tekevän itsestään täysiä pellejä kysymyksiin vastatessaan. Mikä valtamedian sivusto uskaltautuu ottamaan tästä kopin?